Ville Kaisla | Comments Off | HIFK, Jokerit ja Windows Phone
keskiviikko, helmikuu 1, 2012 at 17:33 Nokia Lumia 800:n ilmestyttyä eilen Suomessa, julkaisimme HIFK Taskupedosta ja Jokerit Livestä Windows Phone -versiot. Olemme fiilistelleet uuden Windows Phone 7:n Metro-nimellä kulkevaa käyttöliittymää jo jonkin aikaa, joten nyt Lumian julkaisun myötä voi todeta, että kokonaisuus on vihdoin kaunis ja erinomainen käyttää.
Itse applikaatioita lähdimme suunnittelemaan ennen kaikkea suurella sydämellä ja mielenkiinnolla uutta alustaa kohtaan. Aloitimme analysoimalla aiemmat tekemämme lätkäsovellukset kohta kohdalta ja vaikka tiesimmekin mitä fanit ja joukkueet applikaatiolta haluavat, mikä aiemmissa toimii ja mikä ei, oli silti hyvä hetki pyyhkiä pöytä ja miettiä oleelliset asiat ja informaatiorakenne uudelleen. Hyvää lisäharjoitusta kehitykseen antoi partneriohjelma Microsoftin kanssa, joka asetti tiukimmat mahdolliset vaatimukset applikaatioiden oikeinrakentamiselle ja Metron design-kielen noudattamiselle.

Metron mahdollistaessa mm. ketterän liikkumisen eri näkymien välillä ja paremmat työkalut animoidun tiedon esittämiseen, saimme rakennettua sivuista hyvin selkeitä mutta kuitenkin informatiivisia. Ja vaikka Metro UI tarjoilee jo oletuksena hyvät lähtökohdat selkeälle ulkoasulle, halusimme synnyttää rinnalle vahvan tiimikohtaisen visuaalisen ilmeen syvän tunnesiteen synnyttämiseksi.
Etusivun panoraamanäkymään keräsimme useimmin kaivattua ja tiheästi päivittyvää informaatiota, joka lisäksi elää sen mukaan onko matsi meneillään vai ei. Näin ollen liikkeessä olevan fanin ei välttämättä tarvitse juurikaan kaivaa itseään etusivua syvemmälle. Kiireisimpien fanien ei tarvitse käynnistää edes koko applikaatiota, sillä meneillään olevan matsin tuloksen näkee myös suoraan applikaation ikonista. HIFK-versiossa matsiliput voi lisäksi ostaa mobiilisti ja kuunnella vierasmatsien selostukset suoraan applikaatiosta.


Suhtautuminen applikaatioihin on ollut lähes poikkeuksetta positiivista, vaikkakin todellisen palautteen kimppuun pääsemme vasta, kun puhelimet pääsevät kunnolla rantautumaan ihmisten käsiin ja uudenlainen käyttöliittymä alkaa tulla käyttäjille tutuksi. Kehitystyö jatkuu ja seuraavana vaiheena onkin rakentaa eräänlainen silta Jokeri- ja HIFK-fanien välille. Tästä lisäominaisuudesta kuitenkin lisää vasta vähän tuonnempana :).
Ilmaiset sovellukset saat Windows Phone Marketplacesta: HIFK Taskupeto / Jokerit Live.
Ville Kaisla | Comments Off | 



