Heli Ruumensaari otti digitaalisen palvelusuunnittelun alkeet haltuun neljässä viikossa, ja liittyi kokeilun seurauksena osaksi Taisteen tiimiä.

“Tekemällä oppii parhaiten”. Taisteen Turun toimistolla työkokeilussa kuluneet viikot viettäneellä Heli Ruumensaarella ei ollut aikaisempaa kokemusta digialalta, mutta sitäkin suurempi kiinnostus tutustua palvelusuunnittelun maailmaan. Siksi myös harjoittelujakson tavoite oli kunnianhimoinen: etenisimme perusteista aina yksinkertaisen digipalvelun suunnitteluun ja toteutukseen neljässä viikossa.

Vaihtamalla paranee

Heli on työelämän kameleontti: aikaisemmin media-alalla työskennellyt nainen teki joitakin vuosia sitten urallaan ensimmäisen täyskäännöksen opiskelemalla laborantiksi. Allergisoituminen sai kuitenkin aikaan sen, että hänen oli keksittävä taas jotakin uutta. Heli kuuli Taisteesta kollegan kautta ja päätti hakea työkokeilupaikkaa. Tilaisuus tuntui ympyrän sulkeutumiselta.

“Teknologia on aina kiinnostanut minua. Kun olin nuori, vietin kaikki kesät tietokoneen ääressä.” Heli muistelee.

“Koulussa vapaa-ajan ATK-toimintaan oli kuitenkin hankala päästä mukaan, koska opettajallamme oli hyvin vahvasti sellainen asenne, että nämä ovat ‘poikien juttuja’.”

Projekti alkakoon

Työkokeilun mentaliteettina oli tehdä sukellus suoraan altaan syvään päähän. Lyhyessä ajassa Helin oli paitsi tutustuttava suureen joukkoon uusia työkaluja ja teknologioita, myös luoda niiden avulla toimiva tuote.

Toteutettavaksi harjoitusprojektiksi valikoitui pohdinnan jälkeen dashboard, jolla firman sisäisiä asioita voitaisiin viestiä hauskalla ja visuaalisella tavalla. Sovellus näyttäisi ensimmäisessä versiossaan Taisteen toimiston monitoreilla, kuinka paljon kuukauden työajasta on laskutettua työtä, ja miten se suhteutuu yleiseen tavoitteeseen. Jatkossa samaa alustaa voitaisiin käyttää joustavasti esimerkiksi viimeisimpien somepäivityksien, kotisivujen kävijämäärien tai firman omien tapahtumien uutisointiin.

Työkokeilu alkoi paitsi Sketchin käytön opettelulla, myös suunnittelutyökaluista perinteisimmällä: kynällä ja paperilla.

Ensimmäinen viikko alkoi palvelun konseptoinnilla. Harjoittelua edeltävinä viikkoina Heli oli opiskellut Sketchin käyttöä – dashboardin toiminnallisuudet suunniteltiin opiskellen samalla ohjelman saloja syvemmin Taisteen UX-tiimin kanssa.

“Aluksi tein luonnoksia turhankin varovaisesti. Suurin alkuvaiheessa oppimani asia oli piirtää rohkeammin, enemmän ja palata aina silloin tällöin takaisin myös vanhempien luonnosten pariin”, Heli toteaa.

Sukellus koodiin

Toiminnallisuuksien ja ulkoasun suunnittelun edettyä riittävän pitkälle oli aika tarttua tekstieditoriin.

“Olin aikaisemmin käyttänyt jonkun verran HTML:ää ja CSS:ää, mutta JavaScriptiin minulla ei ollut juuri minkäänlaista kosketuspintaa,” Heli kertoo.

Taistelaisten tuutoroimana Heli kävi läpi ohjelmoinnin perusteet; harjoitukset suunniteltiin suoraan dashboard-projektin ympärille.

”Se, että tekeminen perustui koko ajan johonkin selkeään tavoitteeseen oli todella iso asia”, Heli toteaa.

Tuutorointi käynnissä: JavaScript on vakava asia.

Intensiivisten, teoriapainotteisten päivien jälkeen koodi alkoi muuttua Helin käsissä toimivaksi palveluksi. Taistelaisten tuutoroinnin lisäksi Heli hyödynsi opiskelussa muun muassa Treehousen verkkokursseja.

”On ollut hyvä huomata, että kaikkea ei tarvitse tietää – eikä nykypäivänä tällaisessa työssä se ole varmasti edes mahdollista. Taisteella avun kysyminen työkavereilta on ylipäätään yleistä ja helppoa.”

Suunnittelutyön tulos: Helin Dashboard-sovelluksen alustava versio käynnissä Taisteen Turun toimistolla.

 

Tulokset: toimiva sovellus ja työpaikka Taisteella

Kokonaisuutena Heli koki harpanneensa projektin aikana vielä yhtä askelta tavoitteitaankin pidemmälle.

”Ajattelin, että hyvä tapa päästä suunnittelemaan mobiilisovelluksia olisi verkkosivujen tekemisen kautta. Taisteella pääsin opettelemaan suoraan asioita, joista olin kaikkein eniten kiinnostunut,” Heli hymyilee.

Vahva motivaatio välittyi myös ulospäin: kokeilujakson tuloksena oli vaikuttavan työnäytteen lisäksi oppisopimuspaikka Taisteen tiimissä.

Lämpimästi tervetuloa jengiin, Heli!

Voisit olla kiinnostunut myös näistä: